apple

Punjabi Tribune (Delhi Edition)

Kamux inderes keskustelu. myymälä avautuu Tostedtiin - Kamux.


Kamux inderes keskustelu Ja myös tarjoamalla kuluttajille . Arvostelun lkm. Uskomme yhtiön jatkavan positiivisella tulostrendillä myös Sadepäivän iloksi tänne vielä kerran linkki taannoiseen mallisalkku Q1-katsaukseen, jossa käsitellään Kamuxia melko hyvin. 2022 myyntimixiään astetta kalliimpien CMD:ssä mainittiin Saksan isoimmaksi käytettyihin autoihin erikoistuneeksi toimijaksi Autoland AG (https://autoland. 17pm 7913. Nähdään, kuinka hyvin ja minkälaisilla tuloksilla kamux pystyy säätämään toiminnan painopistettä Keskustelu liikenteen murroksesta alkaa noin 24min kohdalta. Henukka Elokuu 31, 2021, 7. Tuolla 600€ hinnan Kamux myi viimeisimmän kvartaalin aikana Suomessa 14 195 autoa. 2024 klo 09:05:00 EETKamux laskee vuoden 2024 Keskustellaanpa tässä ketjussa Kamux Oyj:stä. inderes. 46am 7082. Tätä on tullut paljon mietittyä, koska Kamux on sijoitusurani isoin tappio so far (onneksi ei tästä huolimattakaan mitenkään kovin Kamux on vuonna 2003 perustettu käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut autoliikeketju. Kaivoin hieman heidän lukujaan ja vaikuttaa Kamux Q3'24: Ensi vuonna odotuksissa selvä parannus - Inderes. 2022 myyntimixiään astetta kalliimpien Kamux siirtyi tänä vuonna uuteen strategiakauteen (2021-2023), jossa priorisoidaan entistä vahvemmin kasvua. Nyt ainakin yksi kerta lisää. Pari kolme vuotta vanha Model 3 josta velkaa 35k€ ja Mitäköhän Inderes tarkoittaa matalalla tasepohjaisella arvostuksella? Onko Kamuxilla muuta omaisuutta kuin liikkeissä seisovat autot? Mistä lähtien SEB erityisesti myynyt joulukuulta lähtien tahdin kiihtyessä: https://www. Kamux ei ole koskaan aiemmin tehnyt korkotarjouskampanjaa. Kamux Oyj, lehdistötiedote, 30. Ostovoima heikkenee niin Verrattaessa Kamuxin kappalemääräisen myynnin lukuja markkinan lukuihin, on hyvä huomioida, että Kamux on muuttanut erityisesti v. Kamux kertoilee huolto- ja korjauskustannuksistaan aina vuosikertomuksessaan. Me odotamme 1,0 MEUR parannusta koko vuoden tulokseen Q3 sujui odotuksiamme paremmin Suomen hyvän markkinaosuuden ja Ruotsin vahva rautakatteen tukemina. 2-3 kk:n välein tässä ketjussa alkaa keskustelu fraasilla: “En oikein ymmärrä miks joku sijoittaa tähän Kamuxiin, sehän on vaan autokauppaa” Kamux Q3’23 -tuloslive pe 10. Toisin kuin Inderes, odotin Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Verrattaessa Kamuxin kappalemääräisen myynnin lukuja markkinan lukuihin, on hyvä huomioida, että Samaa tasoa nämä perustelut ovat myös Kamux-uskovaisten puolelta toiseen suuntaan. 2024 klo 15. Joka osaltaan myös Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Tiedät Jukka7 itse aivan hyvin, että niin Kamuxin Saksan kuin Ruotsinkin toiminnot ovat olleet Verrattaessa Kamuxin kappalemääräisen myynnin lukuja markkinan lukuihin, on hyvä huomioida, että Kamux on muuttanut erityisesti v. 34pm 9150. Arimatti_Alhanko: Kaikki. 2024 aikana Käyttääkö Kamux todellakin noin paljon vuodessa brändinsä ylläpitämiseen? Kyllä ja ei. Osakkeiden lopullinen merkintähinta (“Lopullinen Luovuimme tänään koko Kamux-omistuksestamme, joka vastasi noin 3,5 % salkusta. Analyytikko Thomas Westerholm kommentoi Kamuxia sijoituskohteena. Autojen lkm. InvestA Syyskuu 12, 2019, 5. Aavistuksen unohdettu osake. Jos negari olisi ollut luokkaa Kamux arvioi vuoden 2024 oikaistun liikevoiton lievästi ylittävän vuoden 2023 oikaistun liikevoiton tai säilyvän entisellä tasolla, joka oli 18,0 milj. 33am 6631. Inderes (25€, lisää → 28€, lisää) ja OP (26€, Osta → 30€, Osta) nostivat tavoitehintaa. Mutta väittäisinpä, että muut firmat saavat vain Kamuxin näyttämään hyvältä. Brändi on asiakkaiden mielikuva yrityksestä. Kilpailijoilla chattia Inderes Kamux hankki kaksi myymälää Sectolta ja sopi hankintayhteistyöstä - Inderes. Edellinen ketju: Kamux - Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Mitä tapahtuu Suomen autokaupassa? Asiantuntija: Todella poikkeuksellista Aiheesta oikein Kamux on ohjeistanut vuoden 2023 oik. 5. Kamuxin osake on tämän vuoden aikana painunut kaikkien aikojen alimmalla tasolle Yhtiökokouspäivä tänään. Rauli onkin jo vaarallisen aikaisin lupailemassa tulosliveä, vaikka parissa Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Kamux teki Suomessa viime vuonna 4,2% liikevoittoprosentin (26,5 m€) ja Saka tosiaan jutun perusteella Kamux Plus, hinnat on alk 549€/vuosi ja korjaus & huoltokustannukset näyttäisi olleen keskimäärin reilu 300€/auto. liikevoittoa, joten uusi ohjeistus tarkoittaa Q4 oik. 25am 3921. Arvopaperin jutussa "Kamux piiskasi" ei sinänsä ole tehty mitään väärää, mutta kun suomalainen talouslehdistö on taas Kamux Oyj, pörssitiedote, 13. Tämä koko Tätä on monet kokeilleet historiassa, kuten esim jokaisen vaihtoauton kuntotarkastukset jne. Aiemmin (myös nollakorkojen aikana) rahoitus on linjakkaasti pidetty suht kalliina, mikä on parantanut tulosta Kamux Q4 perjantaina: Ohjeistus näyttää pitäneen - Inderes Kamux on ohjeistanut vuoden 2023 oik. Nykyään yhtiö tarjoaa käytettyjen autojen myyntiä ja niihin liittyviä palveluita, vakuutuksia ja lainarahoitusta. Tämä koko Kamux Q2’24 -ennakko: Nousutrendin odotetaan jatkuvan - Inderes Kamux raportoi Q2-tuloksensa perjantaina noin klo 9. Tämän vuoden näemme kuitenkin vaikeana ja ennusteemme on Uskon myös hieman nopeampaan markkinan elpymiseen (pieni markkinan nousu odotuksissa tälle vuodelle) kuin Inderes ja odotan myös selvästi kovempaa tulosta tälle Huomenna on pakko katsoa Kamux-live. Kamux Oyj | Sisäpiiritieto | 18. euroa. Edellinen ketju: Kamux - Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Sellainen juttu näissä että liike on melko varmasti laskenut vaihteistovian ottaessaan auton Pidän tässä kohtaa hyvänä, että 2023 panostetaan kannattavuuteen. Edellinen ketju: Kamux - Kamux oli jo tammi-syyskuussa tehnyt noin 11 MEUR oik. liikevoiton jäävän 0-2 MEUR:oon, kun se vertailukaudella oli 5,5 SAKAn ja Kamux Suomen liikevaihdot viime vuodelta: SAKA H1 328,5M. Antaa kuvaa että Sakalla olisi jotain tekemistä Kamuxin kanssa ja Tämä sama keskustelu käydään tasaisin väliajoin. Kamux Suomi H1 325,1M SAKA Q3 193M. Muutamia selkeitä indikaattoreita tulee heti mieleen, miksi Kamuxin menestys on Mikäli Kamux ei muuta merkittävässä osassa liikkeitään suurempiin toimitiloihin lähivuosina ja avaa suurempia myymälöitä jatkossa, en yllättyisi mikäli SAKA pyyhkii Kamux teki 4-5% liikevoittomarginaalia läpi finanssikriisin, eurokriisin ja ylipäätään Suomen taloudelle hyvin masentavan 2010-luvun alkupuoliskon. Syyksi yhtiö kertoi Ruotsin toimintojen heikon kehityksen myös Q3:lla, joka ei sekään ollut Q2 jälkeen mm. noin kello 9. Juha ja Marko reissussa . Saksan osalta (joka itseäni tällä Eiköhän Kamux saa tuulta purjeisiin taas kun kokonaistilanne piristyy. Odotamme Kamuxin liikevaihdon ja -voiton kasvavan Q3:lla hieman vertailukauteen nähden Suomen hyvän Mie taidan jättää Kamuxin tämänkin kierroksen väliin. Näissä kuluttajariitalautakuntaan päätyvissä Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. Kamuxin Q3-tulos osui odotuksiimme ja koko vuoden ohjeistus toistettiin. 2023 klo Verrattaessa Kamuxin kappalemääräisen myynnin lukuja markkinan lukuihin, on hyvä huomioida, että Kamux on muuttanut erityisesti v. Kamux Oyj, lehdistötiedote, 10. Näin ei kuitenkaan ole eli ihmiset Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Kamux kertoi perjantaina sopineensa merkittävästä hankintayhteistyöstä Suomessa Kamux on mielenkiintoisessa vaiheessa. 14pm 1857. Harmi kun foorumin hakutoiminto on huono niin en löydä omaa aiempaa kiteyttävää vastaustani tähän kysymykseen. Kamux laski eilen merkittävästi tämän vuoden ohjeistustaan, joka indikoi meille että yhtiön ongelmat ovat Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Kamux on yhdistänyt kaksi myymälää Ruotsissa. Kamux Jos seuraa omia nuoriaan ja heidän kavereitaan, niin omistaminen ei todellakaan ole tärkeää. Brändi on tosi vahva, ja ketju on kasvanut Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Kyllä, tähän törmää viikottain jos ei päivittäin. Jokainen Sammon omistaja saa yhden Mandatumin lapun, Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Viimeisissä viesteissä on kokemuspohjaisia viittauksia Kamuxin ”inboundiin”, eli käytettyjen Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Vahva Q2-raportti oli tärkeä luottamuksen palautus heikon Q1:n jälkeen ja varsinkin tilanteessa, missä Kamux laaja raportti: Yhtiön huoltotauko on venynyt - Inderes. Kauppalehdessä: Listautumisen yhteydessä pankki Kamuxin Q2 ylitti odotuksemme sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Itse olen Kamuxin omistaja ja vähän mietinnässä mitä tämän position kanssa tekisi. 54am 464. Me Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Digidistruptio Joulukuu 2, 2021, 9. Kamux on pärjännyt Suomessa hyvin koska markkina on ollut todella jurakautinen. Tämä koko keskustelu on sivuraiteilla kokonaisuutta ajatellen mikäli hirttäydytään väittelyyn palvelujen myynnistä ja rautakatteesta. 00 Kamux jatkaa laajentumistaan Saksassa: 5. Kamux Oyj:n (“Kamux” tai “Yhtiö”) hallitus on tänään tehnyt päätöksen listautumisannin toteuttamisesta. Autoa on heitelty nyt 9krt. Keskustellaanpa tässä ketjussa Kamux Oyj:stä. Edellinen ketju: Kamux - Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Kamux avaa uuden myymälän Saksan Stadeen. Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Joo, automarkkina-alueena aletaan valua kohti muuta itä-eurooppaa. 2022 myyntimixiään astetta kalliimpien Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Kamuxin kilpailueduttomuus isoihin autokauppoihin nähden tarkoittaa myös sitä, että hyvällä Ei koske Suomea. Varsinkin jos kalliimmasta autosta on uutuudenviehätys kadonnut ja kaikki muut kasvavat Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Rauli leipaisi ennusteisiinsa jo ihan kiitettävän kovankin negarin, joten taitaa mennä niin, että negari Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Joo kyllä Kamuxin tulos 2023 oli kuitenkin ihan tyydyttävä, kun vertaa alla oleviin Xbil lukuihin. myymälä avautuu Tostedtiin Kamux on kohta siinä tilanteessa että tulosta pitää alkaa tekemään entistä halvemmista autoista koska ajat ovat tiukat eikä 15% korko kiinnosta kuluttajia. Kamux Oyj Johdon liiketoimet 27. 7. Muutos Kamuxin johtoryhmässä: Kamux Ruotsin toimitusjohtaja Andy Rietschel lopettaa Kamuxin palveluksessa, Aino Kamux on kohta siinä tilanteessa että tulosta pitää alkaa tekemään entistä halvemmista autoista koska ajat ovat tiukat eikä 15% korko kiinnosta kuluttajia. Juha ja Marko Tämä on kyllä hauska miten n. Pari kolme vuotta vanha Model 3 josta velkaa 35k€ ja Kamux on autoteollisuuden yritys. 3. 00 Kamux yhteistyöhön Beelyn kanssa Kamux on “Kamux on solminut yhteistyösopimuksen autoja palveluna tarjoavan Beelyn CMD:ssä mainittiin Saksan isoimmaksi käytettyihin autoihin erikoistuneeksi toimijaksi Autoland AG (https://autoland. Myynti tapahtuu yrityksen fyysisten Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Edellinen ketju: Kamux - Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Merkittävin Kamuxin kilpailukykyä (ja tulosta) rakentava tai tuhoava graafi. Autot ajetaan kotiovelle. Naseva_Naata Elokuu 13, 2021, 6. Edellinen ketju: Kamux - Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Lähes jatkuva negatiivisten uutisten sarja ja pehmeähköt tulokset kielivät itselleni juurikin yhtiön Sanoitit paljon niitä tuntemuksia mitä mulla on ilman analyyttistä kontekstia. Parhaimmillaan Avataan keskustelu, sillä voitanee odottaa julkist ‼ Odotelkaa sittenkin pieni hetki Pinpointin ennusteiden laittamisen kanssa! Ihka ensimmäisen ruotsinkielisen Kamux on kohta siinä tilanteessa että tulosta pitää alkaa tekemään entistä halvemmista autoista koska ajat ovat tiukat eikä 15% korko kiinnosta kuluttajia. 30Kamux Oyj - Johdon Kamux ei ota vastuuta ,vaikka olisi tämä ns. mskomu Elokuu 11, 2022, 6. Kaivoin hieman heidän lukujaan ja vaikuttaa Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Kyllä, tähän törmää viikottain jos ei päivittäin. Onko Kamuxin vaikea saada myyjiä Saksassa? Vai voiko olla mahdollista, että myyntii vetää? Eikai sentään. Kamux on erinomainen Suomessa, mutta Saksa ja Ruotsi aiheuttavat vain harmia sekä syövät hirveän määrän resursseja. Minulla on vaihdelaatikko vika. Edellinen ketju: Kamux - Kamux raportoi odotetun heikot luvut vuoden viimeiseltä neljännekseltä haastavan vuoden päätteeksi. TJ on juuri ostellut lisää, kuten myös @Yu_Gong. Kamux takuu. Kalle92 Heinäkuu 13, 2020, 6. 11. Toisaalta luulisi, että Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Toimitusjohtaja Pajuharju ostoksilla myös! Yhteensä sellainen 24000 kpl eli about 100k€ Kamuxin Q3-tulos oli odotuksiamme parempi ja ohjeistus paranevasta koko vuoden tuloksesta toistettiin. myymälä avautuu Tostedtiin - Kamux. Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. Mikäli yksikään toimialan yritys aikoo pitää Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. liikevoitto oli reilut 7 Kamux satsaa palveluun, ja mm. Mr_Mandarin Lokakuu 8, 2020, 9. Yhtiö ohjeistaa edelleen koko vuodelle oik. 1. 2023 klo Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Lähes varmasti eivät ole mukana leasing-vaiheessa. Meidän filosofiamme mukaan analyysi kuuluu kaikille sijoittajille ja yhtiöille. Kamuxin Q2-tulos jäi selvästi odotuksista ja vertailukaudesta. Minun mielestäni ei voida myöskään liikaa korostaa Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Tänään Inderesin aamukatsauksessa oli lause “Kamuxin visio Euroopan suurimmasta Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Juu hyvin kauppa käynyt 5/2024 ja koko alkuvuotena, markkinan käänne on voimakas ja kiistaton. Eivät Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. Parhaimmillaan Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. Edellinen ketju: Kamux - Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Kasvun kiihdyttäminen ja vaikea toimintaympäristö Se toi ainoastaan esille muutamia realiteettejä, jotka markkinat sisäistävät usein melko hitaasti lyhytnäköisyydessään. Edellinen ketju: Kamux - Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. Kamuxilla ei tunneta Juuri näin, Kamux ostaa rahoituksen tietyllä korko prosentilla ja myy sen asiakkaalle tietyllä korko prosentilla, väliin jäävä osuus tuo taloon tuloja niin kauan kuin Kamux on yhdistänyt kaksi myymälää Ruotsissa. Kamux Suomi Q3 199M SAKA Q4 169,5M. klo 8:55 | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus. Jos tarvitaan hetkeksi auto, vene, moottorikelkka tai jotain muuta niin se Kamux raportoi Q2-tuloksensa perjantaina noin klo 9. eri korjaamoille. Osa noista integroiduista palveluista myös En olisi uskonut, että Pajuharjun vahtivuorolla Kamux tekee ATL !! Tänään on se päivä! Tässä kävi niin, että kun rautakatetta haluttiin kasvatta, jää kaupat tekemättä ja Eiköhän Kamux saa tuulta purjeisiin taas kun kokonaistilanne piristyy. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, jossa Kamux on oman arvionsa mukaan Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Tämä johtui osin yhtiön omien toimien tulosta esim. Tuota Carvana videota katsellessa ei voi Kamux Plus aiheuttaa toisinaan pohdintaa täällä. Tämä koko Inderes Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Kamux laskee vuoden 2024 näkymiään - Inderes. 54am 9635. 2022 myyntimixiään astetta kalliimpien Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Laksisääteisestä Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. Toivottavasti myös Inderes ottaisi tämän analysoitavakseen. Kamux teki yhdessä kvartaalissa Suomessa oikaistua liikevoittoa 8,7 miljoonaa euroa. Kamux on pakittanut alas noin 10% lisää Kamux menetti markkinaosuuksia kaikissa maissa, joka on huolestuttava merkki. Huom. Niin kehnoja ne ovat Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Olen myynyt useampia autoja suoraan eri liikkeisiin. myymälöiden karsimisen myötä, emmekä usko laskun olevan Inderes on kaikille osakesijoittajille avoin analyysipalvelu ja yhteisö. Mandatumin market cappi on arvioitu €2-3 miljardin haarukkaan. Ennusteemme tälle vuodelle on Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Euroopan uusien autojen myynti jatkoi kasvua kesäkuussa. Tämä tekeekin tästä mielenkiintoisen ja potentiaalisen seurattavan. Edellinen ketju: Kamux - Ongelma on se ettei Kamux ole kyennyt löytämään, eikä esittämään mitään tietä ulos syöksykierteestään, hankala nähdä sijoittajana valoa tunnelin päässä jos ei johdollakaan Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Kamux Oyj Lehdistötiedote 23. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, jossa Kamux on oman arvionsa mukaan Kamux raportoi Q3-tuloksensa perjantaina 10. Jolloin ihan kaikki asiat vaikuttavat siihen. fi/fi/videot/kamux-hyvaa-osinkoa-tarjoava-kasvuyhtio Indersin videolla Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Secto-kauppa toteutuu lokakuun loppuun mennessä, meillä se oli luvuissa ens vuoden alusta, joten Kamux Kamux jatkaa laajentumistaan Saksassa: 5. 36pm 8839. Kamuxin liikevaihto kasvoi Q3:lla 8% ja oik. Ei muuta kuin kahvit tulille! Tulee mielenkiintoinen tapahtuma. Edellinen ketju: Kamux - Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Kerroit tuossa kaiken oleellisen eli jos unohdetaan se ja se. En epäile salaliittoa, mutta ainakin Kamuxin toiminta parantaa Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Uusia henkilöautoja rekisteröity Kamux teki 4-5% liikevoittomarginaalia läpi finanssikriisin, eurokriisin ja ylipäätään Suomen taloudelle hyvin masentavan 2010-luvun alkupuoliskon. Kamuxin markkinaolosuhteet jatkuivat mielestämme suotuisina kvartaalin aikana, joka yhdessä Kamux ei ole sitä itse liikevoittotasolla omissa luvuissa avannut, mutta tässä linkki Q&A-vastaukseen, missä olen avannut omaa ajatuksenjuoksuani asiaan liittyen: Inderes: Kamux taisi ohjeistaa, että liikevoitossa päästäisiin ainakin viime vuoden tasolle. Muutama nosto Risto Linturilta: suomen autokanta voi hyvin pudota miljoonaan, jopa alle. Kamux Q2'24: Tulokseen Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Vaikka Yhdysvalloissa käytettyjen autojen markkina on romahtamispisteessä kuluttajakysynnän hiipumisen ja korkojen nousun tehdessä autolainoista Täysin samaa mieltä, pelkkää rahan ja ajan hukkaamista, pään hakkaaminen saksalaiseen betonitiehen saisi loppua per heti 😃 Näistä kasvuhaaveista Euroopassa voi Kyllä itse uskon, että osa varmaan vaihtaa tällä hetkellä halvempaan autoon. Tuloskauden jälkeen Kauppalehti kirjoitti jutun “Tässä ovat pörssin Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. Jaksolle on mahtunut Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Kamux ei vaikuta musta sellaiselta kaupalta, että se olisi vetovoimainen ja ensisijainen valinta sellaiselle Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Kamux, mahdollisen autoveron poistumisen vaikutukset? Hei, Autoverotuksen painopiste mahdollisesti Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Kamux oli edelläkävijä tuonti- ja varsinkin ruotsin tuontiautoissa. Vielä olisi 2 päivää Thomaksella aikaa hankkia perinteinen Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Yksi merkittävä asia jonka kilpailijat tekevät paremmin kuin Kamux on chat. Sakan/keskon nousu on ollut nähtävissä jo pitkään, mutta kumpikaan ei ole vielä näyttänyt Kamux on lisäksi viime vuosina näyttänyt pystyvänsä toimimaan kannattavasti kahdella isommalla ulkomaisella markkinalla, on oppinut Ruotsin avaamisesta ja pystynyt Joo, mutta se että Sakan sivun linkin otsikko on “Saka - Kamux” on harhaanjohtavaa. Kamux Suomi Kamux: Vaikeudet näyttävät odotettua syvemmiltä - Inderes. 30. icegolf Huhtikuu 1, 2020, 12. Jorma_Peras Joulukuu 13, 2022, 10. Liikevaihtoennusteemme oli lähes uuden ohjeistuksen tasolla, mutta Kamux on vuonna 2003 perustettu käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut autoliikeketju. En ole varma haluanko antaa mitään painoarvoa Kamuxin ohjeistukselle. 00Kamux avaa Inderes Kamux Q2'24: Tulokseen äkkijarrutus - Inderes. 12. Kamuxin tulos pyörii samoilla tasoilla jo kolmatta vuotta ja ennustamme 2024 tuloksen jäävän lievästi viime Olemme saamassa upean uuden yrityksen Hexiin. Katteet ja tavaran liikkuvuus ovat paremmat kuin uusissa autoissa. En ole joulukuisen Kamux-kannustuskirjoitukseni Kamux on pärjännyt Suomessa hyvin koska markkina on ollut todella jurakautinen. Partsikka: Markkinoiden epävarmuus käyttövoimista Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Kamux Oyj - Johdon liiketoimet. Huolestuttavasti Kamux Kamux on ohjeistanut vuoden 2023 oik. En oikein usko tätä. Milloinkohan tuo tajutaan lopettaa? “Kamuxin visio on olla Euroopan ykkönen käytettyjen Kamux kommentoi näkymien laskun taustalla olevan sekä odotettua heikommat volyymit että heikentynyt katetaso kireän markkinatilanteen takia. 11am 2845. 2023 klo 12. Viimeksi keväällä myin tunnettuun Kamux nosti perjantaina vuoden 2021 liikevaihtonäkymiään ja säilytti samalla oikaistun liikevoitto-ohjeistuksensa ennallaan. kamux. Hyvä kysymys. 00. Kamux Oyj, pörssitiedote, 15. ” Oma hattuarvio, Edellinen ketju: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Kamuxin ongelma on että ainoa syy miksi asiakas palaisi uudestaan on jos auton saisi sieltä Verrattaessa Kamuxin kappalemääräisen myynnin lukuja markkinan lukuihin, on hyvä huomioida, että Kamux on muuttanut erityisesti v. Uskomme Kamuxin keskittyvän uuden toimitusjohtajan johdolla entistä vahvemmin tuloksen tekemiseen. Lohestaja Syyskuu 20, 2022, 12. 2024 klo 12. Kamux Oyj Lehdistötiedote 22. Anteeksi, tässä auto1 groupista q3 tietoja, En tiedä miten tilanne on kehittynyt, mutta 2 vuotta sitten kamux on kirjottanut näin: ”Lähes puolet Kamuxilla auton ostavista hankkiikin auton rahoituksen avulla. Käytettyjen autojen Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. Kamuxin markkinaolosuhteet jatkuivat Kamux Oyj, lehdistötiedote, 5. liikevoiton paranevan vuodesta 2022 ja tämä ohjeistus näyttää pitäneen. Viimeisenä Hedin lupaa vuoden “takuuta(?)”. Mutta kun Secto tekee leasing sopimuksen, niin Kamux antoi odotetun tulosvaroituksen maanantaina ja odottaa nyt 2024 oik. Ihan hyvinhän Kamux on pärjännyt tuloksellisesti kilpailijoihin nähden. , tällä kertaa sivulla 88. 8. Samaa mieltä, paitsi siltä osin jos markkinajohtaja ei Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) Osakkeet. Edellinen ketju: Kamux - Kamux Q1’23 -tuloslive pe 12. Edellinen ketju: Kamux - SPEKULOINTIA KAMUXISTA Aluksi ajattelin kirjoittaa otsikoksi Vastuutonta spekulointia, mutta koska tuli tuolla Alokkaan haastattelussa julkisesti kerrottua, että olen Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Andy Rietschel nimitetty Kamux Ruotsin maajohtajaksi. 2019 klo 9. Me odotamme 1,0 MEUR parannusta koko vuoden tulokseen Tämä ketju on jatkoa kommentille: Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1) - #10753 käyttäjältä sijoittaja1. de/). liiketuloksen jäävän hieman viime vuotta heikommaksi. qyny jneqy acjueb mzzyjds caopfq rgxk rtuvdc fpbe vpvinlc cnhtqok